Blåfield 525 vuotta


SISÄLTÖ, CONTENT
Blåfield 1476

Naiset Blåfield-suvun jalostajina

Boken på svenska
Kirja suomeksi

Etusivulle Till startsidan

NAISET BLÅFIELD-SUVUN JALOSTAJINA

Kirsti Manninen, Puhe 525-vuotisjuhlassa

Loistavat Blåfieldin naiset, arvoisat herrat! Mina stråhlande Blåfieldska damer och ärade herrar! Fair ladies of the Blåfield Family! Dear gentlemen!

Sukuperinteiden suuria harhoja on se että nimen ja vaakunan lisäksi myös kaikki arvokkaat ominaisuudet periytyvät isiltä pojille.

När man talar om släkt och dess arve, tror man lätt att de är bara faderna som ger sitt namn, sitt vapen och sina egenskaper åt söner vidare, men om man läser nogrannt t.e.x. den nya boken om Familjen Blåfield, ser man direkt, att många viktiga och typiska blåfieldska egenskaper kommer ju från kvinnornas sida. Därför skall jag nu tala bara om de blåfieldska kvinnorna. Män skall nämnas bara som fäder, ekta män eller söner av dessa stråhlande damerna.

Speaking of family tradition it is a mistake to think, that only the fathers give their name, veapon and talents to their sons. If you study carefully the new Family Book of Blåfields, you can see, that many important and typical family characteristics came just from the ladies side. That's why I shall now tell about the ladies of the family and the men will be mentioned only as fathers, husbands or sons of these great ladies.

Blåfield-suvun ensimmäisiä vuosikymmeniä aatelissukuna hallitsivat vahvat naiset. Vaikka suvun kantaisäksi kutsuttu Bengt Jönsson oli toki varmaan aikaansaava mies, hän tuskin olisi saanut aateliskirjaansa ja kaupunkitaloa Turun parhaalta paikalta, ellei kaunis Beata Erikintytär olisi suostunut hänen puolisokseen ja kaikin tavoin "rakastavana aviopuolisona" edistänyt sukunsa menestystä. Seuraavillakin Blåfieldeilla oli mainio naimaonni, sillä Sauvon Liesniemi ja Saustila tulivat suvulle naima- ja vaihtokauppojen kautta, kun mahtimiesten tyttäret Brita ja Ingeborg liittyivät myötäjäisineen ja perintökartanoineen suvun kantaäiteihin.

Heidän tyttärissään näkyy jo väkevänä muuan Blåfieldeille tunnusomainen luonteenpiirre nimittäin kyky ja tahto rakkauteen, joka ylittää säätyrajat ja ennakkoluulot. Niin Saustilan Hebla-neiti kuin Ingeborg Torstintytär menivät naimisiin aatelittomien miesten kanssa ja lapsiluvusta päätellen olivat liitot varsin hedelmällisiä. Silti kumpikin osoitti myös kiitettävää blåfieldilaista itsepäisyyttä eikä tahtonut antaa periksi, kun heidän sukuoikeuksiaan vääryydellä loukattiin. Hebla voitti oman oikeusjuttunsa ja sai pitää osuuden sukukartanostaan ja Ingeborg Torstintytär kävi vielä kahdeksankymppisenä rivakasti itse oikeutta hurstikankaasta ja messinkimorttelista, joita ahneet sukulaiset tavoittelivat.

Tärkeä blåfieldilainen ominaisuus on myös elämänhalu - ilman sitä tällaistakaan sukukokousta ei olisi enää voitu järjestää pariin kolmeensataan vuoteen. Väkevimmin se ehkä näkyi isonvihan aikana. Kaikkihan tietävät, että Erik Blåfieldin poika Carl Johan joutui Pultavalla vangiksi mutta palasi jalkaisin 13 vuoden kuluttua takaisin kotimaahansa.

Yhtä lailla sodan kauhujen ja miehityksen keskellä selviytyi hengissä myös Carl Johanin sisar Anna Catharina, joka sai ja antoi rakkautta papin aamenista välittämättä - eikä niitä vihkipappeja isonvihan aikaan juuri löytynytkään Suomesta. Välillä Anna Catharina tosin teljettiin Turun linnan tyrmään miettimään vapaamielisiä elämäntapojaan, mutta seitsemän vuotta myöhemmin hän eli jälleen iloisessa avoliitossa erään venäläisen upseerin kanssa ja ennätti vielä viisissäkymmenissä naimisiin talonpoika Erik Cavanderin kanssa. Elämä ei siis Anna Catharinaa lannistanut, ei sota eivätkä miehet.

Mistä sitten tulee se kuuluisa Blåfieldien äly ja kiinnostus korkeampiin mutta myös käytännöllisempiin hengentieteisiin?

Sauvon käräjäpukareilta sitä ei taatusti peritty eivätkä nämä uskollisesti kuninkaittensa puolesta sotakentillä kaatuneet urhotkaan harrastaneet oppineita pohdiskeluja.

Sen sijaan 1700-luvun blåfieldilainen kantaäiti Eva Catharina Birkholz toi sukuun myötäjäisinä paitsi Jutikkalan ja Lotilan kartanot Sääksmäellä ja Myttäälän kartanon Pälkäneellä myös loistavat hengenlahjat, jotka hän oli perinyt esi-isältään Hieronymus von Birckholtzilta kuuden sukupolven takaa. Tämä nerokas mies oli nimittäin onnistunut kahleita uhmaten saamaan vaimokseen kauniin Anna Flemingin ja hänen puhemiestaitoihinsa ja diplomaattisiin kykyihinsä oli turvautunut myös Kustaa II Aadolf kosiessaan Brandenburgin vaaliruhtinaan tytärtä.

Eva Catharina Birkholz oli vain 12-vuotias hilpeä pikku perijätär, vanhempiensa ainokainen, kun totinen Henrik Blåfield tuli Jutikkalaan kyselemään osuuttaan isänperinnöstä. Tuleva appiukko tarjosi käräjöinnin sijasta avioliittoa eikä siinä paljon kelkkamäessä viihtyvän pikkutytön mieltä kyselty. 14-vuotiaana Eva Catharina synnytti ensimmäisen 14 lapsestaan ja piti lapsistaan niin poikkeuksellisen hyvää huolta, ettei yksikään heistä kuollut nuorena. 31-vuotiaana hän oli jo leski ja avioitui pian uudelleen, sillä suurin osa lapsista oli vielä alaikäisiä.

Samanlainen superäiti ja voimanainen oli myös Aurora Ramsay, joka emännöi Jutikkalaa 1800-luvulla. Hän synnytti 12 vuodessa seitsemän tervettä ja elinkelpoista lasta ja jäätyään 42-vuotiaana leskeksi hoiti vanhaa sukukartanoa hämmästyttävän tarmokkaasti. Hänen vanhapoikaveljestään Adam-enosta tuli kaikkien sukulaisten hellän pilanteon mutta myös rakkauden kohde, sillä ilman Adam-enon ponnistuksia ei Jutikkalan puistosta oli tullut sellaista herraskartanoidylliä kuin se 1800-luvulla oli. Jutikkalan puisto on Blåfieldien kadotettu paratiisi, johon he kaipaavat yhä.

Entä kauneus ja henkevyys, jotka aina on yhdistetty varsinkin Blåfield-suvun naisiin?

Luojan kiitos, kaunis ja rakastettava Maria Fredrika Le Bell suostui aikoinaan naimaan itseään kymmenen vuotta vanhemman kihlakunnantuomari Gustaf Adolf Blåfieldin. Hänen henkevyytensä ja vieraanvaraisuutensa lumosi jopa keisari Aleksanteri I:n, joka syksyllä 1819 vieraili ohimennen Lotilan kartanossa. Kuten kuulitte, keisari puhuu vieläkin kauniista Maria Fredrikasta, joka tosin odotti neljättä lastaan viimeisillään mutta emännöi silti koko pitkän päivän ranskaksi hänen majesteettiaan.

Tärkeä ja välttämätön ominaisuus on Blåfieldin naisille aina ollut kärsivällisyys, sillä kuten tunnettua, aika monet suvun herrasmiehistä ja jotkut rouvistakin tahtovat helposti jäädä suustaan kiinni varsinkin lähdön hetkellä. Vain kerran tiedetään Emil Blåfieldin Aurore-rouvan kyllästyneen miehensä ovensuujaarituksiin. Kun mamma ja tytöt olivat aikansa odottaneet pappaa turhaan reessä, he käskivät kuskin ottaa hevosen pois valjaista. Kelpasi siinä sitten nauraa vällyihin, kun pappa vihdoin heittäytyi rekeen ja julisti tapansa mukaan: nyt lähdetään! Vaan rekipäs ei hievahtanutkaan.

Jo varhain oli selvää, että nuo rakkaat Blåfield-suvun miehet - hilpeät, vieraanvaraiset, aina kokeiluihin ja riskinottoon valmiit - tuhlasivat usein surutta sen minkä vaimot myötäjäisinä olivat taloon tuoneet. Siksi aika monien suvun miniöiden tärkein ominaisuus on ollut yritteliäisyys.

Niinpä Johanna Maria Idenstam, rakastettavan August-herran puoliso ja Jutikkalan viimeinen emäntä, yritti hankkia perheelle lisätuloa kirjoittamalla miehensä käräjäpöytäkirjoja puhtaaksi. Pienet tulot eivät kuitenkaan riittäneet, kun aviomies takasi surutta ystäviään ja käytti suuria summia mm. hyväntekeväisyyteen. Maria-rouvan vastuulla oli nimittäin myös köyhäintalon kirjanpito ja ruokatalous. Kartanonemännän ponnistuksista huolimatta Jutikkala oli pakko myydä vuonna 1874, mutta vieraanvarainen perhe kotiutui muutaman kilometrin päähän Itkon kruununtilalle. Sinne kokoontui koko suku aina Augustin ja Johannan päivinä.

Samalla lailla Myttäälän kartanon Laura Blåfield piti myöhemmin kesätäysihoitolaa kohentaakseen perheen taloutta ja ilman hänen pelotonta väliintuloaan olisivat punaiset keväällä 1918 teloittaneet hänen miehensä Gustavin.

Menestyksekkäin suvun yritteliäistä miniöistä ja kantaäideistä on epäilemättä ollut Niemen kartanon emäntä Maria Juliana eli Julie Granfelt, Wolter Blåfieldin vaimo. Jo ennen leskeksi jäämistään Julie-rouva oli kehittänyt "terveysjauhon", jota vähitellen ruvettiin myymään ympäri maata ja mainostamaan lehti-ilmoituksille. Tämä ohramaltaiden sekoitus sopi mm. "rintasairauksiin ja yleiseen heikouteen sekä erikoisesti pienten lasten ravinnoksi." Eräänlaista oman aikansa ovomaltinea tai bonaa siis ja varsinainen menestystuote.

Julien tytär Julia Blåfield oli tarmokas postineiti, joka kirjoitti myös novelleja sanomalehtiin ja avusti mm. Herrgårdar I Finland-teosta. Hänestä tuli oman sukuhaaransa tärkeä yhdysside. Julien pojista Thure asettui Asikkalaan kruununnimismieheksi ja August ja Werner aloittivat leipureina. Heidän veljensä Richard kuoli hukkumalla ja yhtä traaginen oli myös Augustin kohtalo.

They say, that every mother loves mostly that child she has to worry about. So youg Werner was maybe the most beloved son of Julie Blåfield. Werner lost his first wife very early and was suddently alone with two little children. He had also troubles with some affair acompanions and at last had to leave his children to the relatives and went to America for a new life.

Of course Werner had to start from the beginning as an ordinary bakery worker. With long days but good salaries he got on and in Port Richmond he met Alma Macon (suomeksi Makkonen). They build an own house and a bakery, the kids from the first marriage got from Finland to the father and the life was for some years full of work but very happy. In 1897 the troubles hit him again: eldest daugter litle Ilta died in diftery and the authorities ordered him to move from the place, wich was so dangerous, that he had to burn down his house and bakery.

In this misery Werner wrote to his sister and asked for help. With her money he tried also farming in Texas but came soon back to Staten Island. Instead of selling bread Werner started to sell cole and estates - and that was a much more better business.

But most important was that his old mammy Julie wanted to see her belowed son and granchildern. With the age of 65 years she travelled across the stormy ocean to visit her american family. Of her grandchildren she could meet Sigurd from the first marriage and Gunnar, Harold an Roy from the second marriage.

25 years later we meet again a fearless Blåfieldian lady on the ship to America. Werners sister Julia stayed 18 months in USA with her servant Hanna and Dagmar Ruin. Werner was driving with his new fine car the ladies around States and they visited all the families of his sons and grandchildren. The family in Finland got hundreds of letters from this trip and so Ant Julia really connected the finnish and the american part of the Blåfield family.

1900-luvulla Blåfieldien tyttäret ja miniät joutuivat uusien haasteiden eteen. Yhä useampi hankki koulutuksen ja ammatin. Monien kohtaloihin vaikuttivat myös sodat.

Niinpä Blåfieldien apteekkarisukuhaarasta löydämme kaksi naista, joissa kauniilla tavalla yhdistyvät suvun naisten parhaat ominaisuudet - tarmo, lannistumattomuus, yritteliäisyys ja säkenöivä sosiaalisuus. Kun Sylvia Blåfield - famu - jäi 1920-luvulla leskeksi, hän ei tyytynyt vain murehtimaan kohtaloaan vaan perusti menestyvän kemikalioyrityksen, joka sai nimekseen tietysti Sylvia. Famun pöydässä saivat suvun köyhät opiskelijat ainakin kerran viikossa kylliksi syödäkseen, men då måste man nog prata svenska.

Famun tytär Sylvia Anita eli Nita jatkoi kunniakkaasti sekä isänsä että äitinsä perinteitä. Hän opiskeli proviisoriksi, perusti perheen, selvisi urheasti sotalesken vaikeasta osasta ja otti vuorollaan haltuunsa äitinsä kemikalioliikkeen. Tänään Nita on tämän sukujuhlan kiistaton kuningatar.

hyvät Blåfieldit, kära familjen, dear family members! A toast to the grand lady of this evening Nita and all the great ladies of the family history, presens and future. Malja Nitalle ja kaikille tämän suvun menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden suurenmoisille naisille!